Kun yrityksen olemassaolon syy on kunnolla hukassa, se kertoo tavoittelevansa wow-elämyksiä. Siinä vaiheessa on yleensä jo käyty kalliimman konsultin puheilla. Wow-elämyksiä lähdetään sitten tavoittelemaan joko suurella rahalla tai vähän pienemmällä budjetilla. Harvoin sillä ajatuksella, että ne tukevat yrityksen strategiaa ja tuovat asiakkaalle lisäarvoa.
Tänään otsikoissa esiintyy Stockmann, tuo ikoninen tavaratalo. Paikka, jossa vietin nuoruudestani vuosia; ihan vaan koulun jälkeen hengaamalla ja toki kellon alla lukuisilla erilaisilla treffeillä.
Stockmannilta ostettiin siskon kanssa yhdessä ensimmäisen kodin astiat.
Stockalta haettiin langat, ompelutarvikkeet, sukat, meikit, vastaleivotut pullat ja myöhemmin myös ruoka. Kolmannen kerroksen kahvilassa istuttiin tupakalla.
Haluaisin kovasti edelleen rakastaa Stockaa
Ja haluaisin, että tunne on molemminpuolinen.
Stocka ei välitä minusta yhtään. Se ei enää lähetä mitään kanavaa käyttäen tiedoksi kanta-asiakastarjouksia. Sen markkinointi on kummallista poukkoilua ja se vetää lokaan klassikot kuten Hullujen Päivien katalogit. Jättämällä julkaisematta ne. Kantiskortista tuli luottokortti, jota en halua enkä tarvitse, ja josta en pääse eroon, vaikka haluaisin.
Olen silti toiveikas: kun nyt kerran wowta luvattiin, niin käyn katsomassa.
Ensin päätin tutkia verkkokaupan kehitystä. Sen suhteen jaksan olla vuodesta toiseen toiveikas.
Tuotekuvaukset ovat edelleen kauniisti sanottuna “vaatimattomat”. Ei lahkeen tai hihan pituutta, ei mallin päällä olevaa kokoa, farkuissa ei edes napit vai vetoketju -tietoa. Onko malli “true to size” vai väljä?
Hyvät tuotetiedot ovat yksinkertaista vastuullisuutta. Paskat tuotetiedot takaavat tuotteiden turhan kuljettamisen.
Minusta on aina yhtä kiehtovaa, että Stocka on vuosikymmenen ajan sanonut satsaavansa verkkokauppaan, kun ihan vaan matkimalla alan hyviä tekijöitä (kuten Zalando) olisi jo kauan sitten päässyt pitkälle. Mihin siellä noin tarkkaan ottaen satsataan?
Syksyllä yritin käyttää toimintoa “varaa tuote myymälään”. Luvattiin viesti, kun tuote on noudettavissa, ja tähän piti mennä aikaa muutama tunti. Viestiä ei ikinä tullut. Menin sitten itse hakemaan sen hyllystä.
Olisiko aika tuoda wow verkkokauppaan, Stockmann?
Olisin ihan että wow jos löytäisin sopivat farkut, esimerkiksi.
Stockmann.comin etusivulla on nyt kalenteri, josta näitä juhlaelämyksiä luvataan. Klikkaan läpi kaikki “tutustu ohjelmaan” -kohdat. Jokaisessa lukee “upeita elämyksiä ja huippuetuja!” hieman eri sanoilla. Ei muuta.
Näen kyllä niiden neljän tyypin valokuvat, jotka juhlavuoden ohjelmasta vastaavat (“pieni ja dynaaminen yksikkö, joka luo mieleenpainuvia ja inspiroivia elämyksiä muodin, kosmetiikan ja kodin parissa”). Kuulen konsultin sanovan, että näin tuodaan yritys lähelle asiakasta.
Näille saa nyt sitten ehdottaa ideoita ja toiveita. Niistä se wow kai sitten syntyy.
Veikkaan, että verkkokaupan parantaminen ei kuulu siihen.